Kuulumisia

Viimeaikoina ei oo pahemmin muuta ollut kun arkea, arkea ja arkea. Dad remontoi dining roomia ni sitä oon tässä nyt nää viikot autellu ja alkaa näyttää jo hyvältä, mut vielä on hommaa jäljellä. Sit tässä oli yks vähän niinku ylimääränen tauko koulusta kun maanantaina oli Martin Luther Kingin päivä niin oli vapaa. Tiistaina oli koulut vaihteeks suljettu lumen takia. Lumen... 3 senttiä maassa? Ja pakkasta oli pari astetta. Kyllä ne koulun sulkemiset aina kyseisenä aamuna lämmittää mieltä oikein mukavasti mut pitkällä aikajaksolla nää "lumipäivät" saattaa vaikuttaa graduationin viivästymiseen, mitä en haluais tapahtuvan...

Tammikuu on kohta lopussa, ja täällä oon vietelly jo puolet vaihtovuodestani. Jotenki outo fiilis siitä. Niin ristiriitanen. Jos multa nyt kysyttäis haluisitko palata jo takasin Suomeen, vastaisin en. Jos multa kysyttäis haluaisinko viettää täällä pidemmän aikaa, vastaisin en. Mulla pyyhkii hyvin, perheen kanssa menee loistavasti ja kavereidenkin kanssa alan pikkuhiljaa lähentyä enemmän. Tottakai mulla on ikävä mun ihmisiä Suomessa ja sitä vapautta ja arkea. Mutta täällä mulle on muodostunut tavallaan toinen elämä, elän uudessa paikassa, uudessa talossa, uudessa perheessä, uusien ihmisien kanssa, uudessa koulussa, ja arki on uutta. Tai ei mikään enää niin uutta mulle ole, mutta kuitenkin, toisenlaista. Musta tää noin 11 kk on just hyvä aika. Välillä iskee koti-ikävää vähän isommin, mutta en mä sen anna liikoja vaikuttaa. En voi sanoa että tää on ollut mitään täydellistä unelmaa, tai elämäni onnellisinta aikaa. Mutta voin sanoa, että tää on opettanut ja kasvattanut mua ihan hirveesti, ja antanut mulle paljon. Kaikista tärkeimpänä perhe. En vaan voi lakata ihmettelemästä miten hyvä tuuri mulla kävi perheen kanssa. Saattais olla kiva asua isommassa paikassa ja käydä isompaa koulua, mutta en mä siitä välitä koska jos oisin jossain muualla niin en ois tässä perheessä. Ja tätä perhettä en vaihtais kyllä yhtään mihinkään. En mihinkään. Näistä on tullut mulle kun oma äiti ja isä, viihdyn näiden seurassa täydellisesti ja voin olla täysin kotonani täällä. Joka kerta sydäntä lämmittää se onnen ja kiitollisuuden tunne kun dad kutsuu mua sunshineksi ja omaksi tyttärekseen, ja kun mom esittelee mut uusille ihmisille tyttärenään. Mom ja dad on myöskin mun parhaita ystäviä täällä. Niiden kanssa pystyn keskustelemaan ihan mistä vaan milloin vaan. Ei vaan oo riittäviä sanoja kuvailemaan kuinka paljon mä rakastan niitä ja kuinka kiitollinen mä olen siitä että he hyväksyvät mut tällasena kun oon ja antoivat mulle kaiken tän. Mulla tulee ikuisesti olemaan kaksi perhettä. Mikä rikkaus! Tiedän että täältä lähtö tulee olemaan vaikeeta, ja ikävä tulee olemaan suunnaton. Täältä lähtiessä en tiedä koska tulen näkemään näitä ihmisiä uudestaan. Suomesta lähtiessä tiesin että vajaa vuoden päästä halataan taas. Joten sen takia haluan nyt viettää mahollisimman paljon aikaa näiden kanssa ja yrittää nauttia joka hetkestä.

Helmikuussa ei tuu olemaan paljon ohjelmaa. Ois Ski Clubin viikonloppureissu West Virginiaan laskettelemaan. Pikkusen ottaa päähän että en pysty siihen osallistumaa koska se osuu just AFS:n pakollisen meetingin päälle. Elikkä tasan kuukauden päästä on mid year orientation, sekin tulee varmasti olemaan kiva mut ois ollu kiva sille laskettelureissullekkin päästä. Vielä on kaks laskettelukertaa jäljellä ja sitte ei oo oiken mitään tekemistä. Tyttöjen kanssa on suunnitteilla leffailtaa ja shoppailua ja maaliskuussa vihdoin alkaa track&field eli yleisurheilu. En malta odottaa sitä, pääsee taas urheilemaan + on ainaki tekemistä ja paremmat mahollisuudet hengata kavereitten kanssa. Maaliskuun lopulla ois sitte tarkotus myös tehä päiväreissu New Yorkiin AFS:n kanssa. Sen piti olla jo tän kuun alussa mutta se aikataulutettiin uudelleen koska sää oli huono. Joten kevättä odotellessa!

Tässä pari kännykkä kuvaa, kun ei oo pahemmin ollu mitään mihin kantaa kameraa :p

oli vähän outoa lasketella viime torstaina kun lumet oli sulanu ni rinteissä oli pelkkää tekolunta. esim metsissä ei
ollu sitte ollenkaa lunta ja joissain kohti rinteissä ruoho tuli esiin. ainutkertaista, sanoisin. 

tää on näkymä englannin luokasta. vähän häiritsevät noi ihme ikkunaverkot, mut ihana aurinkoinen keli
ja edelleen those hills <3

En tiiä mikä tän idea oli, vähän kuulumisia vain viime päiviltä ettei ihan ikuisuudeksi veny postauksien välit. Kaikki hyvin siis täällä, toivottavasti sielläkin kuka ikinä mistä ikinä lukeekin! :)

First day skiing @ Blue Knob

Eilinen oli taas yks parhaista päivistä vähään aikaan! Koulussa ei oikein maltettu keskittyä koska oli vaan niin kova himo laskettelemaan ja joka kerta ku Shenian ja Natalien kanssa törmättiin lokeroilla, hehkutettiin vaan että kohta päästään rinteeseen! Noin puol tuntia koulun loppumisen jälkee lähettiin täyden bussilastin kanssa kohti Blue Knobin laskettelukeskusta. Siellä kaikki toimi jotenki hirveen helposti, kamojen vuokraukset sun muut. Toki asiaan varmaan vaikutti että oltiin kaikki jo maksettu etukäteen mutta kuitenki, menit vaan tiskille ja sait monot, menit jollekki hepulle kertomaa pituuden ja painon ja sait sukset ja sauvat vaan ite nappasit sieltä seinältä. Eli siellä ei todellakaan henkilökohtaisia mitotuksia laitettu niihin systeemeihin mutta ihan hyvin vörkki siitä huolimatta. Pitemmittä puheitta tässä pari erittäin huonolaatusta iPod kuvaa mitkä nappasin. Jonain päivänä aattelin kameran raahata, koska oli ne maisematkin sieltä ylhäältä vuorelta aika upeet! Neljä kertaa mennään, eli kolme vielä edessä. Ainii ja pitää mainita, että tumpelosuomalaisen peruslaskettelutaidot katsotaan täällä huipuks. Kaikki kyseli multa oonko hyvä ja en oikein osannu vastata muuta ku not that good ja sain kyllä jälkeenpäin kuulla. "We asked Veera if she was good at skiing and she was just like not that good and there she went and beat all of us!" Mun mielestä ne rinteet oli helppoja mutta joillekkin tuotti ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Mutta nää yleensä menee laskettelemaan vain Ski Clubin kautta eli kokemusta takana vasta 0-5 vuotta. Mutta kolme torstaita vielä edessä, jee!! Voisin kyllä mennä vaikka joka päivä. Mut nii. Joo. Tässä nyt tulee ne naamakuvat, pitkien puheiden jälkeen.

Sarah

Shenia

Natalie

♥

Natalie & Shenia

Väsyneenä pitkän päivän jäljiltä ja valmiina kaatumaan sänkyyn!

Katsaus vuoteen 2013 part II

HEINÄKUUHeinäkuuhun mahtui paljon rentoutumista sekä stressiä. Sain vihdoin tietää host-perheestäni ja sijoituksesta, ja tuntui että hommat ei ikinä lopu. Oli viisumia ja tuliaisia ja kaikenlaisia paperiasioita. Paljon. Ja aikaa halusin käyttää myös elämästä nauttimiseen enkä pelkkään stressiin. Kyllä mä siinä aika hyvin onnistuinkin. Tietenkin tää tarkotti sitä että kaiken pakollisen tein viime tipassa mutta ainakin tein! Mökillä tuli käytyä pariin otteeseen, maailman ihanin paikka. Kuhmon sukulaisiakin kerkesin käydä moikkaamassa ja paluumatkalla poikkesin jännittävälle Pieksämäen turneelle. 

ELOKUU Elokuussa starttas elämäni suurin seikkailu. Kyyneliltä ei vältytty mutta naurua oli silti paljon enemmän. Mun maailman parhaimmat ystävät järjesti mulle ylläriläksiäiset, ja läksiäisiä oli myös sukulaisten kanssa. Haikeetahan se oli, mutta silti olin niin innoissani tulevasta että ekat itkut itkin vasta lentokentällä jättäessä hyvästejä perheelle ja poikaystävälle. Saavuin New Yorkiin, wow. Matkustin Frostburgiin. Itketti pelkästä väsymyksestä. Liikaa uutta, liikaa matkustamista, liikaa englantia ja ihan liian vähän unta. Mutta mä selvisin! Tapasin isäntäperheen ekaa kertaa sydämen hakatessa suunnilleen tuhatta ja sataa mutta ihan suotta. Asettuin kodiksi ja näinkin jo heti paljon sukulaisia. Hengailin Gavinin kanssa, oli Cameronin ja Alainan synttärijuhlat, Williamsburgin vuosittaiset festarit, liittyminen koulun marssiorkesteriin, bandin kanssa Pittsburgiin huvipuistoon, hostperheen kanssa Virginia Beachille ja koulun alku. Kyllä, paljon ohjelmaa. Ei kerenny muutakun ihmettelemään.

 SYYSKUUAloin jo kovaa vauhtia amerikkalaistumaan jenkkifutiksen ja koulutanssien mukana. Nautin kesäkeleistä ja upeista maisemista. Juoksin. Paljon. Rikoin AFS:n sääntöjä ja ajoin mönkkäriä. Oli AFS:n orientaatio Lake Raystownilla ja oli huippu jälleennäkeminen muiden vaihtareitten kanssa. Koulunkäynti alkoi käydä jo tutuksi ja lähennyin hostperheen kanssa päivä päivältä. 

 LOKAKUULokakuussa oli perinteiset jenkkijutut kuten Homecoming -dance, senior night sekä Halloween. Uusia hienoja kokemuksia, kurpitsankaiverruksesta football kentän läpi kävelemiseen kaikkien tuijottaessa ja kuuluttajan nauraessa mun tulevaisuuden suunnitelmien määrälle. Upeita maisemia, jälleen kerran. Oli myös vapaaehtonen reissu AFS:n kanssa vanhaan kylään ja lähdin mukaan ihan vain nähdäkseni muita vaihtareita. Sekä nautin elämäni ensimmäistä kertaa 30 asteen helteestä Lokakuussa. 

MARRASKUUMarraskuussa oli jo korkea aika saada senior picturet otettua. Järkättiin Shannonille yllätys synttärijuhlat josta lähettiin napa täynnä kakkua pelaamaan futista Powder Puff peliin. Josta upean häviön jälkeen vielä bonfireen Alyssan luokse syömään ihania jenkkiruokia kuten Mountain Pies and S'mores. Penn State Blue Band vakuutti mun musiikin taituruudellaan. Ja jälleen kunnon jenkkikokemus: Black Friday shopping. Awesome. Dad koristeli koko talon järkyttävällä määrällä mitä eriskummalisimpia jouluvaloja ja sain itsekseni hiukan hymyillä kuinka koulut suljettiin kuvassa näkyvän lumen takia.

 JOULUKUUPerinteinen jouluparaati bandin kanssa Williamsburgin läpi marssien ja soittaen. Joulukuusi, jonka koristeiden alta ei edes näe itse kuusta. Kuusifarmilla tarpominen etsien täydellistä kuusta Kylielle. Kuoron ja bandin joulukonsertti. Hullua kannustusta tyttöjen korispelissä. Leipurin taitoja esitellen leivoin parit korvapuustit mistä kovasti tykkäsivät. Joulunviettoa, pariinkin otteeseen koska sukulaisten määrä. Lastenvahtina olemista joululomalla jolloin oli tarkoitus rentoutua ja vetää henkeä. 

Vuosi 2013 oli epäilemättä mun paras vuosi ikinä. Paljon hyvää ja unohtumatonta tapahtui ja olen ollut onnellinen. Kiitollinen olen kaikille. Toivotaan että vuodesta 2014 tulee vielä parempi! Pus!

Saturday with Jessie, Chris & Cameron

Iltaa :)
Tänä aamuna heräsin puol yheksältä vasaran paukutuksee. Dad alko siis remontoimaa dining roomia ja se on nyt ihan hirveen näkönen ku se repi seinät ja lattiat irti :D Jessie soitti ja kysy haluunko lähtee niiden kanssa luistelemaan ja tokihan mä halusin! Ne tuli mut sitte hakemaa ja suunta oli kohti State Collegea. Siellä ihan brand new jäähalli joka oli yleisölle vapaa pari tuntia. Vuokrattiin luistimet ja pingottiin jäälle. En oo luistellu pitkään aikaan joten oli vähän totuttelemista. Cameron oli ekaa kertaa luistimilla ja ihan hyvinhän tuo pärjäsi, koko ajan pitäen kiinni jostain mutta ekakertalaiseksi mun mielestä ihan hyvin, ja ainaki se tykkäs! Munkin mielestä oli hauskaa, ja olin ainoo joka ei kaatunu kertaakaa! Sit jäätiin hetkeks kattoo jotain junnujen pelii joka oli toisessa aitiossa ja sitte lähettiin syömään. Texas Road House omnomnom. Vietävän kallis verrattuna muihin ravintoloihin täällä mut ihan kyl ehdottomasti yks mun lemppareista. Takas tullessa haettiin Alaina hoidosta ja arvatkaa kenellä oli miellyttävä loppumatka. Olin ihan squeezed kahen lastenistuimen välissä takapenkillä, huh järkytys. Maisemat oli tosi upeet, aurinko oli just  laskenu ja taivas oli ihan mielettömän kaunis. Tulee ikävä näitä vuoria ku palaan Suomeen. Joka kerta kun ajetaan Altoonaan ni näkymä on ihan henkeäsalpaava ylhäältä vuorilta. Joku kerta lupaan muistaa ottaa kameran ja yrittää tallentaa näkymän. Chris heitti mut sit kotii ja tavanmukaisestihan oltais lähetty perheen kanssa ulos syömään, niinku joka lauantai, mutta mä olin TX Road Housen jäljiltä vielä niin täys että en edes harkinnu vetäväni toista ravintola-ateriaa joten jäin kotiin. Tossa soittelin pianoa ja huilua, laatuaikaa itseni kanssa :D Kevään konsertissa tullaan soittamaan Hunger Games -musiikkia, aika siistii :)

Tarkennus kohillaan ja sillee. Ei mun kameraa vieläkään osata käyttää täällä mut ei se mitää :)

Kuva on aika kämänen mut kuitenki TADAA siinä Amerikan toisiks suurin football stadion! (Beaver Stadium) Ei kyllä mun mielestä näytä et se mikää jättimäinen olis mutta ilmeisesti on kun se vetää reilu satatuhatta katsojaa :)

Tässä vielä samainen stadion mutta sisältä päin. Kuva googlesta

Vaikka se onkin Steak House mutta kun ruokalistalla näin lohta ni piti se ottaa! Ekaa kertaa lohta puoleen vuoteen <3

Katsaus vuoteen 2013 part I

TAMMIKUU

Vuosi 2012 vaihtui seuraavaan rakettien paukkuessa ja hyvässä seurassa. Vietin uutta vuotta serkkujen ja muiden sukulaisten kanssa ja luvattiin parantaa maailmaa. Tammikuu sisälsi paljon paperitöitä tulevaa työssäoppimisjaksoa silmällä pitäen ja mieli jaksoi muistuttaa kuinka kohta pitää jättää hyvästit vasta niin läheiseksi tulleelle luokalle. Hyvääkin löytyi paljon, nauramista ja reissaamista. Vietin aikaa ystävien kanssa, käytiin tsekkaamassa lähes tyhjä Korkeasaari veljentyttöjen kanssa jäätävänä pakkaspäivänä ja otettiin äidin kanssa äkkilähtö Berliiniin, joka on muuten vierailunarvoinen kaupunki.

HELMIKUU

Helmikuussa alkoi kauan odotettu seikkailu Turun saaristossa, tarkemmin Herrankukkaron matkailuyrityksessä. Emilian kanssa haettiin kyseessäolevaan paikkaan työssäoppimaan ja Helmikuun alussa äiti sitten ajoi meidät sinne matkalaukkujemme kera. Työnteko oli rankkaa, päivät pitkiä ja rentoutumisaikaa vähän, mutta asenne ratkaisi. Päästiin kauniiden maisemien äärelle koko kevääksi, meren rantaan. Päästiin kokeilemaan vaijerikiipeilyä ja muita aktiviteetteja, sekä testaamaan kuntoamme. Kuka nyt ei kävelisi karkin perässä neljäätoista kilometriä?

MAALISKUU

Maaliskuu meni pitkälti työnteossa. Kun Jumalan selän takaa pääsi hetkeksi käymään ihmisten ilmoilla niin se sisälsi tietenkin paljon tärkeiden ihmisten näkemistä. Vanhalla kunnon porukalla lähettiin hohtokeilaamaan ja vietettiin iltaa Ellan luona, nauraen, tanssien ja ottaen järkyttäviä kuvia. Maaliskuussa oli myös mun 17v synttärit, leivoin pari kakkua ja kutsuin ihmisiä kahville. Emilian ja Isabellan kanssa pidettiin tyttöjen ilta ravintolaillallisen, syvällisten keskustelujen ja parvekkeella hulluttelemisen ollessa pääroolissa.

HUHTIKUU

Kevät. Lempiaikaa vuodesta kun aurinko alkaa lämmittämään ja lumet sulamaan. Yhtenä kauniina päivänä lähettiin Emilian kanssa eräretkeilemään ja nautiskeltiin. Ylitöistä saatiin palkaks viikon vapaa ja lähdettiin kotiin. Näin taas ystäviä ja otin pian äkkilähdön Ylläkselle, missä oli vielä ihan talvi. Laskettelin päivät ja illat vietin ihanimman Maijan kanssa. Yöjunalla porskuttelin takasin kotiin ja sitä seuraavana päivänä takasin Turkuun ja työntekoon. Emilian kanssa leikittiin viidakontähtösiä ja minä heitin talviturkin jääkylmään Itämereen. Onneks oli kuuma palju sekä savusauna.

TOUKOKUU

Toukokuussa piti ravata vaikeasti Rymättylästä Turkuun ja Turusta kotiin ja kotoota Lahteen ja kouluun, mihinkäs muuhunkaan kun Taitaja-kisa valmennuksiin. Siinä olikin sitten melkonen stressinaihe tuolle kuukaudelle. Joensuussa tuli siis käytyä ammattialojen välisissä taitajakisoissa. Itse opiskelen matkailualaa Suomessa ja se on parilaji noissa kisoissa. Oma parinihan sattui sopivasti sairastumaan, kiitos Sini, joten jouduin kärsimään yksin. Oli aika järkyttävä mutta opettava kokemus, ja en mä kai ihan surkea ole kun yksikseni sijoituin viidenneksi. Siellä myös tapasin nykyisen poikaystäväni. Ahkerasti tuli kannustettua sohvaperunana Suomea jääkiekon MM kisoissa ja oli myös AFS:n orientaatioleiri Porvoossa. Äitienpäiväkin oli, leivoin omalle äiteelle minttusuklaakakun ja istutin kukan ruukkuun. Työssäoppimisjakso Herrankukkarossa oli done Toukokuun loppupuoliskolla ja kesäloma oli erittäin tervetullut. 

KESÄKUU

Kesäkuussa olin onnellinen. Olin koko kuukauden puutarhalla kesätöissä mutta kaikki muu aika menikin sitten nauttiessa elämästä. Yöunet jäi muutamaan tuntiin suunnilleen joka yö, koska aina olin menossa ja otin viimisen junan kotiin. Ja joka aamu piti herätä kuudelta ja lähteä töihin. Kyllä siinä vähän kerkes rentoutuakkin, ottaa aurinkoa ja viettää aikaa vain oman itsensä kanssa. Stressiä ei ollut mistään eikä huolta tulevaisuudesta. Ulkona tuli syötyä ihan liian usein, Lahden satama oli kaunis, jokakesänen Lintsinreissu checked ja ystävien kanssa olin mahdollisimman paljon. Kesäkuun 13. oli mun ja erään toisen hömelön päivä. Sydän oli pakahtua onnesta.